Scaffolds - Rautalankaa ja Beatia
Noutotilauksten tietoja ei saatavilla
Maksutavat
Hyväksymme: Klarna (myös verkkopankki), Visa, Mastercard, American Express, UnionPay, Shop pay, Apple pay, Google pay tai IBAN siirrot pankkitilillemme.
Tuotetiedot
- Kunto Uusi
- Tyyppi CD
- Julkaisija Emi Finland
- SKU 5099974134229
- Artisti Scaffolds
- Lyhyt kuvaus The Scaffolds kokoelma Rautalankaa ja beatia juhlistaa 50-vuotispäivää! Nuorison suosima sähkökitaramusiikki alkoi soida Suomessa 50 vuotta sitten. Sähkökitaravillitys levisi nopeasti kaikkialle Suomeen. Tyylin keskeisiä esikuvia olivat englantilainen The Shadows ja amerikkalainen The Ventures. Rock ‘n’ Roll oli saapunut maahamme jo 1950-luvun lopulla, mutta vasta rautalankabändit loivat pohjan myöhempien vuosien suomalaiskansalliselle tyylille. Vaikka populaarimusiikin suuntaukset ovatkin vaihtuneet moneen kertaan, on rautalankamusiikilla yhä oma paikkansa suomalaisessa sielunmaisemassa. Harry ja Christer ”Kicke” Bergholm innostuivat monen muun helsinkiläisen koulupojan tapaan sähkökitaroista vuonna 1960. Aluksi veljekset harjoittelivat yhdessä kotona, kunnes kaveripiiristä löytyi muita samanhenkisiä soittajia. Vähitellen harrastuksesta syntyi kunnon kokoonpano, kun Kicke siirtyi bassoon. Bändin ensimmäinen keikka tehtiin Sipoon Gumbostrandissa kesällä 1961 jolloin mukana oli myös komppikitaristi Ave Lönnfors. The Scaffolds nimen keksi vuonna 1962 rumpali Mårten Vikström, joka oli löytänyt sen englanninkielen sanakirjasta. Scaffold tarkoittaa telinettä tai rakennelmaa, jonka päällä tapahtuu jotain toimintaa. Sana tarkoittaa myös mestauslavaa, mikä jäikin nimen viralliseksi tulkinnaksi. Vuoden lopulla bändiin löydettiin laulusolisti Cay Karlsson, joka teki ensimmäisen keikkansa Scaffoldsin kanssa Expo-hallissa uudenvuoden aattona. The Scaffoldsin ensimmäinen hitti Dark Eyes Beat äänitettiin pienessä Akku-studiossa Neitsytpolulla helmikuussa 1963. Tämä levytys on yksi suomalaisen rautalankamusiikin klassikoista. The Scaffolds oli suositt ja päätyikin esiintymään levy-yhtiönsä kautta musiikkitalo Westerlundin myymälöiden näyteikkunoihin eri puolelle Suomea. Kesällä Scaffolds oli myös kolmen viikon ajan kiertueella Sirkus Sariolan matkassa. Saman vuoden heinäkuussa yhtye ehti vielä levyttää toisen hittinsä Katariinan kamarissa. Syksyllä Harry joutui armeijaan, jolloin hänen paikkansa sai Mårten Enqvist. Samalla Cay Carlssonin rooli laulajana vahvistui, hänestä tuli yhtyeen keulakuva. Kun lehti-ilmoituksella löydettiin vielä uusi rumpali Hannu Euramaa, oli vanha Scaffolds historiaa. Cayn tekemä hitti Girls levytettiin joulukuussa 1963. Cay & The Scaffolds olivat sen ansiosta yksi suomalaisen beat-tyylin suurimmista suosikeista. He toivat Beatles-tyylin Suomeen. Cayn lähdettyä armeijaan syksyllä 1964, jatkoi bändi toimintaansa kvartettina. Scaffoldsin toiminta päättyi vuonna 1965, kun Kicke siirtyi Jormasin riveihin ja Ave Lönnfors lähti perustamaan yhtyettä The First. Uusi Scaffolds kokoelma Rautalankaa ja Beatia sisältää 28 vuosina 1963-1965 tehtyä levytystä. Scaffoldsin uusi tuleminen käynnistyi vuonna 2005, kun Bergholmin veljekset päättivät herättää vanhan rautalankabändin horroksestaan. Näin pääsimme Kari Kuivalaisen kanssa mukaan bändiin. Harrastuksena käynnistynyt toiminta muuttui vähitellen keikkailuksi. The Scaffolds on Back to the Sixties -tapahtumien vakioesiintyjä, mutta se soittaa myös tanssipaikoilla ja erilaisilla festivaaleilla. Nykyisen kokoonpanon levytyksiä kokoelmalla on neljä. Tammikuun puolivälissä julkaistiin myös Emmaa etsimässä - Suomalaisen rautalangan lyhyt historia kirjoittajanaan Scaffoldsin nykyinen jäsen Arto Vilkko. Kirja on tutkimus suomalaisen sähkökitaramusiikin vaiheista vuosina 1961–1963. Samalla se kertoo 60-luvun alun suomalaisesta populaarimusiikista ja siitä, kuinka tuon ajan teinipojat innostuivat sähkökitaran uudesta soundista.
- Julkaisuvuosi 2 013
1. DARK EYES BEAT
2. TULLALLA TWIST
3. KATARIINAN KAMARISSA
4. CRAZY HORSE
5. JINGLE BELLS TWIST*
6. GIRLS*
7. YOU ARE MY EVERYTHING*
8. I'M WONDERING*
9. FAR AWAY*
10. YOU
11. STAY WITH ME*
12. WOULD YOU LIKE TO DANCE*
13. HOW CAN YOU DO THIS*
14. THE LOOK OF YOU*
15. I WANNA BE
16. SWEET SALLY
17. YKSIN OON
18. MY GIRL
19. YOU'RE RUNNING OUT OF MONEY
20. WONDERFUL TIME
21. LEAVE ME ALONE
22. OH NO, NOT TODAY
23. HENRY KAHDEKSAS
24. LÖYDÄ EN YSTÄVÄÄ
25. SYDÄMESI TYHJÄ HUONE
26. SINUA, SINUA
27. KUN HAVAHTUU
28. KATARIINAN MAKKARISSA
Goofin' Records Kivijalkaliike
Goofin' Records Kivijalkaliike
